lauantai 3. toukokuuta 2014

Beauty and the Beast


Yuu-chan
miksi olen kuollut tämän kuvan jälkeen? vastaus: puin Yukarin vaaleanpunaiseen köh hups ('x mutta yritin kerätä muutaman adjektiivin Yukarista tohon kuvaan
                                                                           

Ensiksi; tänään postasinkin kuvatarinan ö____Ö Eli toisin sanoen Aino, esittelen palkintoasi sitten ensi postauksessa kun postaan shoottia, joten odottele sitten ensi postaukseen asti kärsivällisesti jos saan pyytää 8'D muutenkin missasin viime kässän tunnit niin sen palkinnon tekeminen jäi vähän no öh tuota puolitiehen yh haluan jo kouluun ja että olisi torstai hox muuten seuraavalla viikolla on siis kolme koetta että no, en ole ihan varma että postaanko taas kerran tasan viikon päästä >__<'

Ainiin ihmiset, kuinka moni teistä on tulossa desuun? ^▽^ Mä oon tulossa sinne seikkailemaan yhdessä veliseni aka Annikaisen kanssa, mutta enemmän infoa tästä sitten lähempänä desua, mutta ilmotan nyt kuitenkin koska kuitenkin unohdan ilmoittaa ennen desua

Mutta nyt sitten tähän kuvatarinaan, jonka kanssa mulla oli vähän ongelmia, koska noiden kuvien alkuperäisväri oli keltavihreä niin sen muokkaaminen pois oli kyllä helppoa, mutta lopputulos voi joissakin kuvissa olla hieman ylimuokatun näköinen ᕦ(ò_óˇ)ᕤ 



Picfic: Beauty and the Beast



IMG_59472

Tewi: *katsoo ilmeettömänä eteenpäin*




IMG_5957

Scarlet: No niin Tewiseni, nyt olet varmasti valmis heräämään~ 




IMG_5958

Scarlet: *vie sormensa Tewin eteen* Viimein voin jutella sinulle...


Tewi: *havahtuu*



^ play


IMG_5996

Tewi: *katsoo kahlittuja käsiään*..m-missä olen?




IMG_6007

Tewi: *kääntää arasti katseensa Scarlettiin*


Scarlet: Huomenia Tewiseni, olet varmaankin ihmeissään, että missä olet...vai oletko ihmeissäsi?



IMG_6014

Tewi: Minä..minä muistan sen kun seurasin sinua Illuusioon..eli olemmeko Illuusiossa?


Scarlet: *hymyilee iloisesti* Fiksu tyttö~ 



IMG_6041

Tewi: *katsoo eteenpäin hämmentyneenä* Mutta..mutta miksi minä en muista mitään muuta?


Scarlet: Kuten arvelinkin, Tewi ei muista mitään. Onneksi ehdin pistää nuo kahleet hänelle, muuten  olisin jo varmaankin saanut lisää ongelmia - mutta nyt suunnitelmaan.




IMG_6053

Scarlet: Minun pitää ensiksi löytää-- 


?: Tewiii, missä olet !?


Scarlet: *säpsähtää*






IMG_6062

Yukari: *kävelee oksaa pitkin* Tewiii, tiedän että olet täällä, vaistoan sen !





IMG_6072

Yukari: Helvetti, ei yksi pikku tyttö voi olla päivää kateissa Illuusiossa...eilenhän me vielä etsimme sitä avainta, mutta nyt minä etsin avainta sekä Tewiä .__.




IMG_6078

Yukari: Mutta minä paikansin hänet tän-- *kääntää katsettaan sivulle*





IMG_6093

Scarlet: *naurahtaa pilkallisesti* Tämä ei kyllä kuulunut suunnitelmaani, mutta antaa olla. *ilkeästi* Heippa Yuu-chan, kiva nähdä taas.


Tewi: *katsoo silmät pyöreinä Yukaria*




IMG_6107

Yukari: *katsoo järkyttyneenä eteensä* Mahdotonta..




IMG_6117

Yukari: *hyppää alas puusta*




IMG_6136

Yukari: *laskeutuu vihaisena maahan* 




IMG_6145

*sumusta muodostuu keihäs*




IMG_6182

Yukari: *katsoo lasittuneena eteensä* Mahdotonta..tämän täytyy olla illuusiota..




IMG_6204-vert

Tewi:  *puoliääneen* Yukari.. *yrittää nousta ylös* Minun pitää päästä Yukarin luokse..




IMG_6227

Scarlet: *painaa kätensä Tewin pään päälle* Sinä pysyt siinä. Ja mitä sinuun Yukari tulee, ensiksikin; tämä ei ole illuusiota ja toiseksi; sinulla on varmaankin nyt joku tehtävä käynnissä.




IMG_6254

Scarlet: Onko se tehtävä kenties etsiä tämä avain?




IMG_6272

Yukari: *tuijottaa edelleen vihaisena ja lasittuneena Scarlettia*


Scarlet: Vai onko se tehtäväsi sittenkin..



IMG_6356

Scarlet:...tuhota minut?




IMG_6366

Yukari: *purskahtaa yhtäkkiä nauruun* Hah, sinut minä ehdin tuhota myöhemminkin, olenkin jo ehtinyt tässä parin vuoden aikana suunnittelemaan tuhoasi.




IMG_6390

Yukari: *nousee virnistäen ylös* Mutta nyt tehtäväni taitaa olla pelastaa Tewi tuollaisen turhamaisen saasteen käsistä~




IMG_6405

Yukari: *alkaa kävellä Scarlettia päin* Vai onko sinulla vastalauseita?


Scarlet: Hm, olen jo pahoillani, nimittäin minä olen jo pelastamassa Tewiä.


Yukari: *ärähtää* No mitä nyt tällä kertaa tarkoitat? Keneltä sinä muka olet Tewiä pelastamassa?



IMG_6434

Yukari: *kylmästi* Olen varma siitä, että Tewi tulee mielummin pelastetuksi sinulta, kuin sinä pelastaisit hänet joltakin oma keksimältäsi jutulta.


Scarlet: *osoittaa Tewiä* Oma keksimältäni jutulta? Jos et todella usko minua, niin testataanko. Tähtää meitä illuusiollasi, niin samalla näytän että mitä tarkoitan.




IMG_6449

Yukari: Ja miksi helvetissä minä sinua tottelisin--


Scarlet: *ivallisesti* Vai pelottaako Yukari pientä sittenkin tuhota minut? *naurahtaa kylmästi* Vai oletko kenties heikentynyt, ettet enää pysty edes illuusiota luomaan?




IMG_6466

Yukari: Turpa kiinni. *osoittaa keihäällään Scarlettia* Jos noin kovasti olet kerran ikävöinyt minua, niin voinhan minä testata illuusiotani.




IMG_6490

*keihään päähän alkaa muodostua valoa*


Scarlet: Yukari siis iskee ilmasta päin - täydellistä.




IMG_6497

Scarlet: *ottaa nahkaisesta narusta kiinni*




IMG_6506

Scarlet: *paiskasee Tewin eteensä*




IMG_6526

Yukari: *katsoo järkyttyneenä kuinka illuusio alkaa kimmota Tewiä päin* Ei helvetti, tätäkö Scarlet juoni?! TEWI ! 





IMG_6534

Tewi: *katsoo kohti päin tulevaa illuusiota*




IMG_6545

*yhtäkkiä mustaa sumua alkaa virrata ympäriinsä*




IMG_7492






IMG_6562

Scarlet: *katselee puun takaa tyytyväisenä eteensä* Shakki ja matti, Yukari. Ehdinkin "pelastaa" Tewin ennen kuin sinä puutuit asiaan.





IMG_6586

Yukari: *katsoo hämmentyneenä eteensä ja on aikeissa sanoa jotain* Mitä helvettiä.. ensin Scarlet ilmestyy eteeni ja nyt..





IMG_6598

Yukari: Ja nyt joku pysäytti illuusioni?! Kuka hirviö tuo on? Kuka pystyy pysäyttämään illuusioni Scarletin lisäksi?


?: *pitelee Yukarin illuusiota pienessä kuplassa*



IMG_6617

Tewi: *katsoo edessään seisovaa poikaa hämillään*





IMG_6625

Tewi: Izaya?




IMG_6630

Izaya: *haihduttaa Yukarin illuusion pois ja kääntyy Tewiin päin* Tewi, et kyllä näytä miltään prinsessalta kun makaat siinä maassa kahlittuna. Etkä myöskään näytä niin vahvalta kuin muistelin, koska kyllä minun Tewini osaa itsensä yhdistä kahleista vapauttaa, vaikka hän olisi ihan tokkurassa.




IMG_6647

Izaya: Mutta ennen kaikkea haluan sanoa anteeksi


Ja en anna kenenkään muun paitsi minun pelastaa sinut, tällä kertaa.




17 kommenttia:

  1. Uuuuuuu
    upeeaaa ♥
    rakastuin tuohon kohtaan missä Izaya ilmestyi paikalle~
    Tewi on vaa nii herkku söpis ♥ aww
    *ei aivot toimi*
    jatkahhan pijaan~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe no aww kiitos ;o <3 jatkan sitten kun noi koeviikot on ohi :D

      Poista
  2. BEAUTY AND THE BEAAAAST ~~ *alkaa lauleskella disney-kappaleita* Aww toi otsikko oli jo niin söpsykkä, mutta se ei voi pitää paikkaansa koska kukaan sun nukeista ei ole mun silmissäni mikään monsteri u_____u ! Joten voisit vaihtaa tohon tilalle 'Beauty and the SWEET LITTLE MARSHMALLOW' okei mitä. Mutta apuwah toi Yukari-kuva alussa on aivan ihana, toivottavasti Yuu ei sentään tappanut sua! ;o; Ja nuo adjektiivit pitää kyllä niin paikkansa, tosi kiva keksintö pistää adjektiiveja Yuusta tuohon kuvaan! x'3 Voisit tehdä muistakin nukettimistasi tuollaisia kuvia, joissa on niitä kuvaavia adjektiiveja.

    Kuten mä aamulla mainitsinkin, niin vaikka muutit näiden kuvien värimaailmaa niin nää ei todellakaan oo ylimuokattuja vaan liian upeitamahtaviaparhaita *_____* ! Ja muokkaukset, herranjestas ne on taas liian hienoja ja yligrandiloquentteja, miten oikein osaat veli-chan? *o* Opeta muakin senkin thö Muokkausmestari. Varsinkin tossa kohtaa, jossa Yukari osoittaa keihäänsä kohti Scarlettia ja luo illuusion. Siinä on niin upeat muokkaukset että putosin penkiltä ja sulin tohon maahan pieneksi mansikkamehulammikoksi -w- ♥♥ Joo mutta siis aivan ihanat muokkaukset, eiköhän se nyt tullut selväksi XD

    Tää tarinan juoni.. oh god nää sun tarinas on jotain liian mahtavaa ja uniikkia. Kaikki tuntuu aina niin aidolta, ja kaikki kohtaukset etenee selkeästi ja sdsfasdf oon niin mykistynyt taas kerran tästä osasta (ノಠ益ಠ)ノ Tää osa alkoi heti tosi jännittävästi, kun Scarlet herättää Tewin, ja Tewi huomaa käsissään olevan noi siistit kahleet :o Ja whoaah, aivan upeasti oot osannut toteuttaa myös sen, kun Yukari saapuu paikalle oksaa pitkin hölkötellen. Se hetki kun Scarlet ja Yuu näki toisensa... wow se oli jotenkin tosi pysäyttävää! *o* Rakastin tuota Yukarin "olenkin jo ehtinyt tässä parin vuoden aikana suunnittelemaan tuhoasi" -kommenttia, jotenkin niin yukarimainen ja pelottava 8'D Ja muutkin vuorosanat tässä osassa oli jälleen parhaita mahdollisia, mutta mitäpä muuta Sonjuli-mestarilta voisi odottaa! ;3

    Kuvausympäristö.... huh veliseni, sun tarinoissa on aina niin ihanat kuvauspaikatkin ; o ; Tässäkin osassa tuo ympäristö oli jollain hauskalla tavalla aika viidakkomainen, ja se sopi täydellisesti tähän osaan! Tuli jotenkin semmoinen olo, kun Yukari esimerkiks hyppäs oksalta, että se on joku viidakon peto, joka huomaa yhtäkkiä saaliinsa.. (mielikuvitus 5/5)

    OOOH YEAH CAT FIIIIIIIGHT <3 Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa Scarlet vs. Yukari -ottelu, ja vielä hauskempaa oli nähdä Scarletin vievän voiton! x'3 (okei anteeksi Yuu, olisit sinäkin voinut voittaa mutta onni ei potkaissut tällä kertaa) Kuten jo aiemmin sanoin, niin tuo kohta, jossa Yukari luo illuusionsa, on älyttömän nerokkaasti toteutettu! Osaat toteuttaa tällaiset taistelukohtaukset aina niin elävästi, tulee taas sellainen tunne että oon katsomassa jotain elokuvaa enkä kuvatarinaa.
    JA OH GOD tuo kohta jossa Izaya ilmestyy paikalle 8DD <3<3 Mä kuolin totaalisesti kun Izaya ilmestyi yhtäkkiä Tewin eteen torjuen hyökkäyksen, koska sehän tarkoitti sitä että VIIDAKON TARZAN on saapunut keskuuteemme!~~ eiku. Izayan suojelevaisuus Tewiä kohtaan kävi viimeisessä lauseessa ilmi, ja se oli niin suloista! ; o ; Ja seuraavaksi Izaya ottaa Tewin sylkkyynsä ja ne kävelevät auringonlaskuun ja sitten tulee PUSUUU okei nyt kuulostan ihan sulta XD Mutta mä sekoan aina näitä sun tarinoitas lukiessa, joten ehkä se on ihan hyväksyttyä. ´u` <3

    Mutta yhteenvetona sanon vielä, että huhhuh. Aivan liian upea tarina taas. Oot kyllä oikea tarina-, muokkaus- ja kuvaamismestari <3 Toivottavasti tähän tulee pian jatkoa, tai siis mä vaadin saada tähän pikaisesti jatkoa u o u No eivaan, mutta toivottavasti postailet taas pian! x'3 Täydellinen tarina kerrassaan~<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDXD köh Izzy on kyllä aikamoinen hirviömies jos multa saadaan kysyä, mutta näköjään pikkuinen on hyvin tosissaan niin köh.."MARSHMALLOW" Izaya on nyt kyllä kiitollinen 8D

      Mutta awww kiitos kiitos noista kaikista kehuista äww oot liian ihana pikkuinen hunajainen siirappinen kultainen veli-chan ヽ(;▽;)ノ ♥♥ ja oon otettu koska oot itse tollanen ammattilainen ja mun esikuvani kaikessa (paitsi siinä ettet tykkää ketsupista yhtä paljon kuin mä ;o ! no ei vaan)

      Yukari: HOHOHO tietäisitpä vaan mitä olen suunitellut Scarletin suhteen
      Minä: Me emme välttämättä kiitos halua tietää ö____Ö' ja haha mä suunittelinkin ton kohtauksen just siltä pohjalta että Yukari on viidakon peto joka huomaa saalinsa grauh, eiku (;

      Nooh veliseni, ei kukaan vielä tota kissatappelua ole voittanut, koska toihan jäi tooooosi mielenkiintoiseen kohtaan eli toisin sanoen toi kohtaus jatkuu eli vaikka mitä voi tapahtua B) no eww ei kai nyt se missään elokuvassa tollasta kohtaa voisi olla >////<'
      HETKI PIENI EN MINÄ AINA SHIPPAA NUKKEJASI JA PISTÄ HEITÄ PUSSAAMAAN se se öh se on vain omaluomaakuvaasi u____u' (paitsi Kelvin ja Julle sais jo pussata jos multa näin rehellisesti kysytään köh 8) <3)

      Yäh kunpa pystyisin kuvaamaan tälle jatkoa, mutta koulu vaatii multa kokeisiin lukemista .____. i hate school BUT i try to postata pian ehkä tänä viikonloppuna ok en ehdi mutta aww kiitos vielä kerran tästä mahtipontisesta kommentista 8-----33 <3 Tätä oli hauska lukea XD ♥

      Poista
  3. Okei Oona on täällä ja kirjoitamme tämän kommentin yhteistyössä että saa nähdä mitä tästä tulee o__O"

    Ensimmäiseksi: AWWWWWWWWWWWWWWA TOI LOPPU AAAAEFRSVSRFEAFAD TEWIZAYA OMG OMG OMG *awwaawat ja shippaavat noita kahta pimeässä huoneessa aiheuttaen hämminkiä muissa talossaolijoissa* ♥︎♥︎♥︎♥︎♥︎♥︎♥︎♥︎

    Toiseksi: MUSIIKKI. Amen halleluja aamen aamen aaaaaameeeen ihana täydellinen upea multihieno täydellinen TAAS KERRAN. Ja äöaöaööaöaöa tuo loppu ;-; ♥︎ Tewizaya = otp.

    Köh. Niin että ei saa laittaa tuollaisia fluffeja awwww-loppuja tarinoihin (Oona selittää tuossa jotain että ääää oumaigaad tuo loppu oli niin ihana *epämääräistä aww-ääntelyä* ja se haluaa tän padin mut pyh oon nopeempi kirjottaa tällä)

    Nyt sitten kirjoittaa oona. IZAYA OMGOMGOKGOMVDAT HERRASMIESRAKASTAN JA PALVON JA SYÖN JA (Adan maha murisicäsken owo) TEWIZAYA ONE TRUE PAIRING FOREVERRRRR joo mutta ehkä vähän järkeväpää kommenttia tö *ada vie padin* Ois pitäny arvata ettei tästä tuu mitään (>_<) jatkan yksin loppuun pyh

    Sun nuket on liian kauniita ja täydellisiä ja nuo kuvat ygh miks mun nuket ei näytä tolta ;-; Tewi on alussa niin sydäntäsärkevän nättimys ja sitten Scarlet ja sitten Yukari ja sitten Izaya (ilman paitaa ;-; ♥︎) En näe missään murustakaan ylimuokkauksesta (Oona lässyttää btw Huiskulle mun sängyn alla) ja kaikki kuvat ovat vaan liian täydellisiä (luulin olevani tyytyväinen omaan uusimpaan tarinaan mutta olin näemmä väärässä haha)

    Kuolimme hehkuttamaan tässä välissä yksityiskohtia kuten Scaletin huulet, Yukarin kenkä tuossa täydellisessä lähikuvassa, Tewin sukkahousut, upeat muokkaukset kuvissa joissa Yukari kutsuu keihäänsä esiin, Scarletin huulet vielä toisen kerran, hehkutusta siitä kuinka neitosen huulet ovat kehittyneet kokoajan nätimmiksi yms. Ja nyt Oona nukkuu Huiskun kanssa mun sängyn alla.

    Sun nukkejen vuoropuhelu on taas kerran liian ihanaa ja luonnollista. 16. kuva alhaalta Scarlet liian kaunis kuolemme lipset aah ja nuo chipit ja peruukki ja ygh Scarlet stop being perfect. Rakastan Scarletin käyttäytymistä tässä liikaa ja nyt erehdyttiin keskustelemaan syvällisiä siitä, miten rakastetaan sitä et kukaan tässä ei oo hyvä eikä paha.

    Yukari ihana kävelee paikalle puuta pitkin ah ihana täydellinen yukarimainen saapuminen. Ja en osaa sanoa yhtään mitään. Liian ihana. Olisi pitänyt arvata että Scarletin ja Yukarin tapaaminen olisi jotain liian upeaa ja eeppistä ja OKEI EI TÄSTÄ TULE MITÄÄN SYYTÄ ITSEÄSI KOSKA FLUFF IZAYALOPETUS. moikka.

    VastaaPoista
  4. oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
    Scarlet oli kyllä ovela ja Ykarikin oli ihan pihalla tapahtuneesta XD
    Millä muuten muokkaat noi kuvas? <~~ Kiitos jos vastaat! C:

    VastaaPoista
  5. jälleen kerran...




    ...liian ihana tarina ♥

    VastaaPoista
  6. o __________________________________________________ o
    Wow.
    Izaya taas on komeampi kuin minä muistin (;;
    Hyvä Tewi näytä Scarletille !!
    Aivan ihana kuvatarina, Tewi on älyttömän söpö nyt kun Izaya tuli mukaan peliin, tai no toi loppu oli muutenkin hirmu söpö > u <

    Scarlet senkin kiero kalkkuna, miksi kaikki kierot kalkkunat ovat aina niin tajuttoman kauniita, kuten Scarletkin on ääää ; ___ ;
    Yukarikin on ihanuus, tykkään neitosen luonteesta, mutta tässä osassa Izaya oli sankari ja kiero kalkkuna Scarlet oli pahis, ja tulevaisuudessa Tewi ja sankari Izaya menee naimisiin ja saa 20 kaunista lasta, ja sit ne lapset on sankareita ja ne on sellasia sini hiuksisia papanoita ja sit ne tykkää Yukarista, ja Yukari on niiden täti n ____ n ♥

    VastaaPoista
  7. ooooooooooooowwwsssss

    *da sekoamiskohtaus*

    arvatkaa osaanko sanoa mitään .______. Liian hieno tarina, liian hienoa kaikki. Kaikkikaikkikaikki upeaa täydellistä yyyy en osaa sanoa tähän mitään edes lähellekään puoli-älykästä ;____;

    Scarlet vs Yukari-tappelut on aina yhtä awsum koska toi miten Scarlet provosoi Yuu-chania ja kaikki ja hienoa ja toi lopun Izayajutska oli niiin asdffghjjk että putosin tuolilta haukkoen henkeäni ja nyyh Yuu-chanilla on ihanaiset kenkäset ja tiesmitä ;___; en osaa kommata mitää yhyh.

    VastaaPoista
  8. Mahtava kuvatarina ^0^ oon tulossa desuun ~

    VastaaPoista
  9. OOH OHH OHH
    Voi että, tätä oli niin ihana lukea :3
    Muokkaukset ja laatu oli hyvä, ei yhtään ylimuokattu. Itse asiassa mun mielestä tässä ei ollut mitään moitittavaa ~
    Loppu oli ihana ja tuo viimeinen lause ah *o* ♥

    VastaaPoista
  10. Toi Yukarikuva <3 Yukarille kyllä sopii vaaleanpunainen vaikkei se itse väristä erityisemmin välittäiskään > u < Adjektiivit tossa kuvassa oli kiva lisä ja ainakin mun tiedon mukaan sopii Yukariin aika hyvin.
    Nyt mua alko kyllä tosiaan kiinnostaa, että mitä sä oot mulle tekemässä :O Ja ei minkäänlaista kiirettä, harmi että sulla on kokeita :/ Mulla on tällä viikolla onneks vaan yks, mutta kokeet ei silti oo kivoja D:

    MIIIINÄ olen tulossa desuun! Jos nään teiät siellä niin yritän tulla moikkaamaan, saattaa kyllä olla etten uskalla... ^^' Noh katsotaan sitten.

    Toi kuvatarina <3 Jälleen kerran, pakko sanoa tosta musiikista että se sopi täydellisesti tän kuvatarinan tapahtumiin toi tunnelmaa. Tarina alko mielenkiintosesti, ja kun Yukari ilmestyi tuolta niin aattelin että "Oh no, tästä ei hyvää seuraa", ja eihän siitä tainnut seuratakkaan. Oli kyllä kiinnostava jälleennäkeminen Yukarilla ja Scarletilla! Ja ehdinkin miettiä, että minnehän Izaya on jäänyt, mutta sekin ilmestyi tarinaan ha kaikki nuket taitaa nyt olla Illuusiossa! (kaks viimesintä lausetta loppu huutomerkkiin, hups)

    Mutta liian upee tarina taas kerran, en oikeesti ymmärrä miten joku voi olla näin taitava ;-; Laatu oli täydellistä, mä en ainakaan huomannu mitään ylimuokatun näköstä :O Toi loppu aamen. Tewizaya <3 <3 Apua, en osaa kommentoida mitenkään rakentavasti... Muttaaah kuitenkin, tää blogi on kirkkaasti yks mun suosikeista ja on ollu jo pitkän aikaa <3 Toivottavasti postaat taas pian, mutta ei kuitenkaan mitään kiirettä ^^

    VastaaPoista
  11. wow taas kerran.

    Uuu oikeesti tää tarina. Rakastan sun nukkejen uskomattoman eläviä olemuksia, hehe, ja sun nukenposetustaitoja ja kaikkea :)) Ne on kaikki niin persoonia, oikeesti. Ja Yukari on ylisulonen tossa ekassa kuvassa <3 Jajaja tietyti kaikissa muissakin, ihanat kengät tytöllä muuten <3 Todellakin näitä lukiessa tulee sellanen elokuvamainen fiilis, nuo muokkaukset on upeita.

    Byäh minä en osaa kirjoittaa kilometrikommentteja mutta päätin kuitenkin kommata koska olen vaikuttunut. Postaa taas tai siis kun ehdit, kokeet on inhottavia, tiedetään ;___;

    VastaaPoista
  12. Hyvin suunniteltu ja toteutettu, tykkäsin kokonaisuudesta, nuket on hienoja, tykkäilen kovasti, mut ei oo aikaa sanoo muuta ;__; Hyvää työtä! ♥

    VastaaPoista
  13. Sinut on haastettu! :3
    http://buttoneyedsweetie.blogspot.fi/2014/05/kuulumisia-ja-haaste.html

    VastaaPoista
  14. Kiittttiii kaikille tosi paljon näin yleisesti ; - ; <3 Kommenttinne saa mut menemään kuvaamaan ja piristymään koska noita on niin hauska ja ihana lukea T 3 T ~ mutta seuraava postaus tulee vasta seuraavana viikonloppuna, koska tää viikko menee tehdessä vikat kokeet ja sori etten vastannut kun kahteen kommenttiin tolleen yksittäisesti (unohdin kato vastata noihin muihin sillo perjantaina x'd miten voin olla näin hyvä muistinen..)

    mutta KIITOS kaikille vielä kerran *♡* Ja juu Maija teen haasteesi varmaankin seuraavaan tai sitä seuraavaan postaukseen (: !

    VastaaPoista
  15. Sulle on haaste blogissani! :3

    chihironnuket.blogspot.fi

    VastaaPoista